Teatteri Sokkelo

Teatteriyhdistys Sokkelo - Se aito Tamperelainen Näkövammaisteatteri
- The Finnish Blind Theatre

 

 


Etusivu

Esittely

Liity jäseneksi

Erkki Aura

Näyttelijät

Näytelmät

Artikkelit

Yhteystiedot

Palaute

kuva näkövammaisteatteri Sokkelo ry tuotannosta
 

Erkki Aura

Teatteriyhdistys Sokkelo ry:n ohjaajana on toiminut alusta lähtien teatterijohtaja Erkki Aura.Vuoden 2015 kevätkauden loppuun saakka. Hänellä on mittava ura lukuisten ammattilais- ja harrastaja­teatterien ohjaajana, käsikirjoittajana, näyttelijänä ja musiikin tekijänä.
Erkki Aura on syntynyt Tampereella 1942 ja valmistunut ohjaajaksi Tampereen yliopiston draamastudiosta vuonna 1968. Hän on toiminut ohjaajana ja johtajana teattereissa, perustanut omia ryhmiä ja toteuttanut free lancerina erilaisia produktioita.





Tampereen yliopiston kirjaston käsikirjoitusarkistoon perustettiin Erkki Auran kokoelma vuonna 1992, jolloin hän luovutti arkistoon käsikirjoituksiaan toista hyllymetriä. Kokoelmaa on tarkoitus täydentää jatkossa niin, että se tulee sisältämään Erkki Auran koko kirjallisen tuotannon ja draamaproduktioihin liittyvää aineistoa. Näytelmien lisäksi Erkki Aura on kirjoittanut kuunnelmia, runoja, romaaneja ja novelleja. Hän on tehnyt myös tutkimuksia draamasta ja teatterista.





Teatterinjohtaja Erkki Aura


Vaasan Suomalainen Teatteri


Riihimäen Teatteri 1975–1977


Kokkolan Kaupunginteatteri


Seinäjoen Kaupunginteatteri 1980-luku
Free lance vuodesta 1989


Näkövammaisteatteri Sokkelo ry Tampere vuodesta 2006 alkaen ja edelleen....

Teatterijohtaja Erkki Aura sai Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämän Suomen näyttämötaiteen kultaisen ansiomerkin punarusetein ja kunniakirjan 45 vuoden ansiokkaasta työstä näyttämötaiteen alalla syntymäpäivänään 70 v 18.11.2012. Jonka Teatteriyhdistys Sokkelo ry:n hallitus luovutti tukikonsertissaan Tampereella 29.11.2012 Auralle.

takaisin ylös

 

 

 

 

 

 

 

hei
Kiinnostaako Teatteritoiminta?

Jäsenyys, kannatusjäsenyys?
Tule mukaan Teatteri yhdistys Sokkeloon!
Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää.

 


   

 

  Copyright 2010 - Teatteri Sokkelo - The Finnish Blind Theatre organisation